Lyhytterapia alkoi

Ahh, pääsinkin lyhytterapiaan, toivuin aika nopeasti norosta. Kirjoitin siitä terapiasta puhelimen muistiinpanoihin eilen illalla tekstin ja kopioin sen nyt tähän. Vähän sekavaa selitystä, mutta pointti on, että oli tosi hyvä käynti! 

***

Noniin. Oli tosi antoisa terapiakäynti. Käytiin läpi kuulumisia ja sitä mun kotitehtävää ja sellaista. Sit parasta oli tää: hän kysyi, että mikä on esim.viimeksi ollut mulle vaikea tilanne syömishäiriö-mielessä. Ja kerroin esimerkin eiliseltä illalta, kun teen aina illalla aamupalan valmiiksi jääkaappiin. Kerroin, että otin uudesta ruispalapussista leipää ja aattelin siitä tekeväni sen aamupalaleivän, vaikka siinä onkin kaloreita muutama enemmän kuin ruispuikulassa yms, aattelin, että saan sen silti. Ja sit yhtäkkiä näinkin siinä pöydällä hapankorppupaketin ja muistin, että mähän siis syönkin aina sitä aamupalaksi. Ja vaikka olisin halunnut sen ruisleivän, niin en enää voinutkaan, vaan laitoin sen takaisin pussiin ja tein siitä hapankorpusta sen aamupalan. 

Tätä leipäepisodia alettiin sit heti perkaamaan, että mikä mulla oli siinä se tunne, mitä ajatuksia mulla oli kun otin sen ruisleivän, ja mikä se oli se tunne, että mun pitikin laittaa se ruisleipä pois. Mulle nousi siinä terapiassa tässä tilanteessa  ihan kauhee hiki, ihan fyysinen reaktio tuli siitä, kun piti palata siihen tunteeseen. Mutta tää oli niin tärkee juttu. Kävin siinä läpi sitä, että se oli pelon tunne, mikä siinä tuli, vähän kuin peura ajovaloissa fiilis kun näin sen hapankorppupaketin, että kauhea sentään ku meinasin livetä tästä säännöstä vahingossa. Ja sitten mun piti palata siihen tunteeseen, että no miltä se sitten tuntui, kun laitoin sen ruisleivän pois (ehkä pettymys) ja miltä se tuntui, kun teinkin sen sääntöni mukaan ja otin hapankorppua (ehkä helpotus, turvallisuudentunne). Turvallisuudentunne. Terapeutti sanoi, että se on aika ydintunne. 

Sitten puhui lyhyesti jotain tunteista ja niiden viivästymisestä, mut tää meni vähän ohi multa vielä.   Tarkoitti jotenkin sitä, että vaikka joku tunne tulee, niin siihen ei tarvitse reagoida, sen voi vaan antaa mennä. Että tuollaisessa tilanteessa, voisi antaa vaan sen pelon mennä. 

Ja sitten puhui, että haluaisinko kokeilla mindfulness menetelmiä ja sanoin, että uskonkin niiden auttavan mua. En oo vielä menny kattoo, mutta sain läksyksi mielenterveysseuran nettisivuilta sellaisen kehomeditaatio-jutun, täytyy tarkistaa mikä se oli. Sellainen puolen tunnin juttu. Ja että arjessa yrittäisin altistaa itteäni niille vaikeille tilanteille. Niitä on vähän väliä ja terapian jälkeenkin tänään yritin oikein saada kiinni siitä tunteesta siinä hetkessä, muttei se onnistu oikein. Sen kehon tuntemuksen nyt huomasin, kun hän kysyi miltä kehossa silloin tuntuu, niin sen nyt sain kiinni. Keho jäykistyy, ihan varpaat menee kippuraan. Töistä lähtiessä tänään esim ajattelin, että nyt olisi ehkä hyvä ottaa joku pieni syötävä, etten pyörry matkalle, kun on toi noro tossa takana ja tässä lähiaikoina tuli tosi voimakas verensokerinlasku loppumatkasta kävellen kotiin, että aloin täristä ja nousi kylmä hiki ym. No tän ajatuksen kanssa töistä lähtöä tehdessä kävin meidän ryhmän varastosta hakee yhden pikkukeksin, ajatuksena että siitä saan vähän energiaa. Ni pureskelin sen, mutta sitten tuli kuitenkin, että en mä voikaan, ja kävin sylkemässä sen keksin paperiin. Yritin siinä oikein miettiä hetken sitä, että mikä tunne, mitä kävi, mikä oli se tunne just siinä kohtaa, kun se keksi oli suussa. Mutta se ei oo helppoa siinä hetkessä saada siitä ajatuksesta kiinni. Toki taas jälkikäteen näen, että se jälkimmäinen tunne on se turvallisuus. Että huh, nyt oon turvassa. 

Mutta oli tosi hyvä se terapian harjoitus, kun heti aloin huomata niitä kohtia, joissa se vaikea tunne tulee, vaikken saakaan siitä vielä siinä kohtaa kiinni, tai en saa välttämättä heti altistettua itseä sille tunteelle. 

Ens kerralla myös kokeillaan terapiassa sitä mindfulness-juttua