Jumittaa

 Paino on kertakaikkiaan jumittunut 59,5 kiloon. Samoin oon itse jumittunut nimenomaan siihen painoon. Huomaan esim välttäväni kovempaa lihaskuntotreeniä, koska tiedän sen hetkellisesti nostavan painoa pariksi päiväksi. Ihan typerää. 

Töissä oon myös kokenut voimakkaana triggerinä yhden henkilön syömishäiriöisen käytöksen. Oon vähän järkyttynyt omasta reaktiostani. Siis siitä, että aidon huolestumisen ohella seuraava tunne on kateus ja ihailu. Vaikka siis ihminen ei voi hyvin ja hänen toimintansa on sairasta ja lopulta hengenvaarallista. En ikinä pystyisi kertoa kenellekään livenä tällaisista tunteista. Järkyttää ja hävettää ja ihan syystä. Varsinkn, kun kyseessä ei ole aikuinen. 

Ajattelin nyt viikon ajan kokeilla juoda vettä enemmän, jos sillä olisi jotain vaikutusta johonkin. En voi käsittää, miksei mun sormukset esim. mahdu kunnolla mun sormiin, vaikka ne on aiemmin isommassakin painossa mahtuneet. En oo nyt pitänyt pariin viikkoon sormuksia, koska ne puristaa. Päättelen tästä, että oon jotenkin turvoksissa koko ajan. Ehkä se vedenjuonti auttaisi ja samalla lähtisi painokin laskuun vihdoin. 

Ansaitsen kehorauhaa - miksen anna sitä itselleni?

Luonnostaan laiha -blogin kirjoittaja rohkaisi kirjoittamaan omia "ansaitsen hyvää" -juttuja. Tää onkin yllättävän vaikeaa. Huomaan, että joudun tämän asian kanssa niin sanotusti kasvotusten syömishäiriöajatusteni kanssa, etten oikein haluaisi tehdä tätä. 

Nimittäin, tosiasiassa

En ansaitse niitä arvostelevia ajatuksiani, joita ajattelen kehostani ja itsestäni muutenkin. En ansaitse painon kyttäämistä enkä muitakaan kehooni liittyviä negatiivisia ajatuksia. Ansaitsen kehorauhaa ja sitä, että voisin olla tyytyväinen toimivaan kehooni, joka on kivuton, sopivan vahva ja varmaan muiden mielestä oikeasti ihan sopiva ja kiva. Ansaitsen oikeasti lempeyttä, en arvostelua. 

En ansaitse epävarmuutta ja turhaa syyllisyyttä ja miellyttämistä, johon ajaudun. En ansaitse roikkua toisten tunteissa, jotka eivät ole minun syytäni, enkä ansaitse sitä pelkoa "kiinnijäämisestä", jota tunnen helposti erilaisissa tilanteissa. Siis sitä, että ihan kohta muut huomaavat, etten olekaan niin hyvä tai kiva tai osaava, kuin he kuvittelevat. Ansaitsen ne hyvät palautteet, joita saan, eikä minun tarvitsisi vähätellä niitä. Ansaitsen itseltäni kannustusta ja uskoa omiin kykyihini. 

Aloitin nyt näistä. Näitä oli vaikea kirjoittaa, koska ne ovat ihan todellisia ajatuksia ja oikeita tunteitani. Onkin ristiriitaista, että jos todella ajattelen noin, kuten tuossa ensimmäisessä kohdassa, niin miksi en sitten aktiivisesti tavoittele sitä. Miksi kuljen sinne negatiivisten asioiden suuntaan. Sillä syömishäiriöajatukset ei muutu hyviksi asioiksi sillä, että ne selittelee oikeutetuiksi tai että ne kuorruttaa jollain muulla. Ja senkin sanottuani ja ajateltuani, en saa itseäni päättämään, että vaihtaisin suuntaa. 

Keskiviikkojuttuja

Oon ollut vähän toipilas ja kävelyn sijaan oon kulkenut autolla töistä kotiin päin. Sen seurauksena, uskoisin, työasiat on pyörineet liikaa mielessä kotona ja oon ollut jotenkin alavireisempi ja nukkunut huonommin. Nukun useimmiten tosi hyvin ja nukahdan yöllä helposti uudelleen. Huomenna kyllä kävelen. Tarvitsen sen 30min kävelyn töistä irrottautumiseen. 

Tänään en käynyt vaa'alla. En oo oikein keksinyt, missä huoneessa vaakaa pitäisin, joten se seilaa siellä täällä. Haluaisin aina käydä vaa'alla salaa. Tänään vaaka oli aamulla väärässä paikassa ja oli kiire. Ärsyttää vähän myös junnaava paino. 

Minulla on aviomies, tyyppi, jonka kanssa asun. Hän ei käynyt vaa'alla vuosiin, mutta nyt on uskaltautunut taas käymään ja hän on ollut niin ylpeä nyt itsestään ja minä hänestä. Hän on saanut NOSTETTUA painoa ensimmäistä kertaa sitten teinivuosien ja se on ollut tosi hieno juttu. Nuorempana koin tosi vahvana triggerinä miehen laihuuden ja vähäsyömisen ja vertailin ja ahdistuilin. Hän on aina halunnut painaa enemmän, mutta vasta nyt aikuisena on onnistunut kasvattamaan ruokamääriään ja saanut painoa lisää. Treenataan myös välillä yhdessä. 

Viikonloppuasioita

Migreeni. Ei se särky, mutta se valtava väsymys, joka siitä seuraa. Uutena oireena myös huimaus. Onneksi sain eilen tehtyä treenin (lihaskunto), sillä tänään olin ihan raato. Vaa'alla on näköjään taas käytävä joka aamu. Paino odotetusti treenipäivän jälkeen vähän enemmän, mutta luotan sen siitä laskevan taas, kun lihakset palautuu. 

Migreenistä johtuen ei ajatus nyt kulje kunnolla. 

(Kuva: Ihssan Quotes/weheartit)

Viikonloppu oli kyllä mukava. Söin rennosti, urheilin, tein kivoja juttuja. Oli tyypin merkkipäivä, niin söin herkkuasioita. Helpottaa, kun syö päivällä sellaista. Ehtii loppupäivän tehdä korjausliikettä. Eikä edes välttämättä mitään kummempaa kuin syödä tasaisemmin loppupäivä. Mutta jos illalla mässää, niin siitä jää ahdistava tunne kehoon ja mieleen. Aamunälkä tuntuu turvalliselta. 

Huomenna on herätys 04.45. 

Ps. En taas saa vastattua kommenttiin, mutta tässä: ❤

Ihan rauhassa nyt

Oon kirjoittanut bloggerissa eri blogeja jo reilusti yli kymmenen vuotta. Harmittaa, etten muista esim. mun 10 vuoden takaisen syömishäiriö-blogin käyttäjätunnusta ja salasanaa, etten pääse enää lukemaan sitä. Se on siis vain kutsutuille lukijoille. Bloggerissa on myös näköjään joku hölmö uudistus, ettei profiilissa näy henkilön omaa blogia, jos sellainen on. Selailen noita muita blogeja ja niiden lukijalistoja, mutten löydä mitään uutta luettavaa, koska niissä profiileissa näkyy vain lukulistat eikä henkilön omaa blogia. Lukulistalla blogit on usein jo poistettu tai tosi vanhoja. Enkä myöskään lue pro ana -tyyppisiä blogeja. Pieni sukupolven kuilu myös vaikuttaa, etten pysty aina samaistumaan 15-vuotiaiden juttuihin, kun omasta teiniajasta on jo niin kauan 🙈. 

Oon nyt ajatellut, että yritän ottaa rauhassa, yritän käyttäytyä ja olla mahdollisimman normaalisti, jotta mieliala pysyisi hyvänä, eikä tulisi tarvetta kertoa kenellekään näistä pöljistä ajatuksista. Syödä ihan vähän vähemmän kuin aiemmin, jottei ahmimisimpulssi tule. Sehän nimittäin ihan taatusti tulee, jos syö tosi liian vähän. Samoin oon nyt havainnut, että paino putoaa tasaisimmin/nopeammin silloin, kun syön melko järkevästi, tasaisesti, mutta ihan vähän vähemmän kuin aiemmin. 

Arkena kävelen reipasta kävelyä joka päivä 30 minuuttia töihin ja takaisin, yhteensä tunnin. Välillä en jaksaisi kävellä enää metriäkään, varsinkaan kotiin päin, mutta samalla saan mielihyvää siitä, että kulutan energiaa. Haluaisin oppia nauttimaan myös aerobisesta liikunnasta, kuten vaikka lenkkeilystä. Joskus aloin harrastaa juoksua ja siitä sai tosi hyviä onnistumisen kokemuksia ja iloa oman kropan toimimisesta ja se oli sellainen tervehdyttävä juttu. Sitten en kuitenkaan osannut tarpeeksi kuunnella omaa kehoani ja sain jalkoihin rasitusvamman. Vähän haaveilen sitten aina joka kevät ja kesä juoksemisen uudelleen aloittamisesta. Ehkä se nyt onnistuisi, kun olen koko talven treenannut pt:n ohjeilla erityisesti reisi-, selkä-, vatsa-  ja pakaralihaksia. Joku tällainen järkevä harrastus (laihdutuksen sijaan) voisi kääntää ajatusta itsestäkin. Ja kääntää ajatusta laihuudesta terveeseen urheilulliseen lookiin.

(kuva: Steven Logie/weheartit)

Haaveilen siitä, että kesällä voisin olla tyytyväinen siitä, miltä näytän pikkuvaatteissa. Varsinkin jalat on sellainen joku juttu. Että olispa kivat jalat. Ja kädet. Ja rintakehä ja niin edelleen. En ole mikään rannalla kävijä -tyyppi, eli en tarkoita "rantakuntoa". Vaan ihan vaan missä vaan olemista. 

Tänä aamuna paino yhä 59,4kg. Oon helpottunut, ettei se ole noussut. 

Ainiin. Koronatesti odotetusti negatiivinen. 

bye bye herkkulakkohomma

No pitihän se herkkulakko ainakin kolme päivää 😄. Samassa kodissa asuva tyyppi halusi pikkusuklaamunia ja mä halusin metrilakua, jota oli kaapissa. Ja popcornia ja vielä vähän suklaamunia ja ja ja. Tosin oli pakko lopettaa jossain kohtaa, koska ennen koronatestiä olisi hyvä olla syömättä tuntiin. Jostain syystä, ihan nurinkurisesti, usein paino on seuraavana aamuna pudonnut, vaikka edellispäivänä olisi mässännyt mitä. Ehkä joku järkevä ihminen ei tulkitsisi sitä mässäilyksi tai epäonnistumiseksi ollenkaan, vaan ihan vaan elämästä ja arjesta nauttimiseksi. En myöskään liikkunut eilen kodin sisältä mihinkään muualle kuin autolla sinne testipaikkaan ja takaisin. Silti, paino taas vähän vähemmän, 59,4kg. Joku järkevämpi ihminen naurahtaisi tässä, että no 300g sinne tänne, eikä loisi ajatustakaan sille. 

🍰🍪🍫🍨🍧🍦

Mulle taas ne numerot on niin koukuttavia. Numerot, mitat, laskutoimitukset. En ole alkanut uudelleen laskea kaloreita. Muistan yhä ulkoa suurpiirteisesti kalorit, mutta en aktiivisesti enkä tietoisesti laske niitä. 

Tiedän keikkuvani nyt hölmösti tässä reunalla. Ikään kuin voisin valita syömishäiriökäyttäytymisen parhaat puolet ja skipata ne huonot puolet. Vaikkei se mene niin. Älä tule paha syömishäiriö, tule hyvä syömishäiriö. Jotain sellaista. Tai ei syömishäiriö lainkaan. Älä tule syömishäiriö, tule pelkästään kaunis laiha keho. 

Älä tule mikään häiriökäyttäytyminen ja häiriöajattelu, tule tyytyväisyys omaan kehoon. Sellaista pitäisi haluta. 

Osasinpa vihdoin muuttaa blogin ulkoasun vastaamaan, mitä haluan. Tein sivupalkkiin countdownin painosta. Sekään ei ehkä ole kovin järkevää, mutta selittelen sitä pysäyttämällä laskurin tuonne normaalipainon alarajalle. 

Kipeän aamun juttuja

 171cm/ 59,7kg/ bmi 20,4

Jäin lievien flunssaoireiden vuoksi kotiin saikulle töistä. Mulla on tosi kiva työ. Joka päivä on kiva mennä töihin ja nautin työstä tosi paljon. En oikein osaa olla kotona vaan. Kotona on kaikkien ajatustensa kanssa itsekseen. 

Nyt on ollut vähän huono tapa käydä useammin vaa'alla. Huomaan myös, että laihdutus/syömishäiriöinen ajattelu kutsuu esiin myös kaikki muut vanhat, huonot toimintamallit. 

Mulla on bulimiataustaa ja olen vannottanut itselleni, etten enää koskaan ikinä missään tilanteessa oksenna tahallani "vain tämän yhden kerran", koska siitä tavasta on todella todella vaikea päästä eroon. Ja se yksi ainoa kerta ei aivan taatusti jää ainoaksi kerraksi. Tää impulssi nyt vaan nostaa kovasti päätään ja oon varpaillani, etten nyt ratkeaisi siihen.

Nyt kaikki on aika hyvin. Kunpa en nyt sähläisi tätä onnellisuutta pois. 

Kuvia parin vuoden takaa

 (Muoks. Kuvat poistettu.)

Poistan nämä kuvat jossain vaiheessa, mutta laitoin nämä tähän, kun selasin vanhoja kuvia ja tulin ajatelleeksi, että tuolloin painoin vähemmän kuin nyt. Olin kyllä muuten vähän huonovointinen ja ahdistunut, mutta olin pienempikokoinen. En kaikista pienimmilläni, mutta kuitenkin. Tuo mekkokin on kaapissa, enkä ole käyttänyt sitä oikein koskaan. Kuva on sovituskopista, josta lähetin miehelle viestin, että oisko hyvä treffimekko. Nyt mekko olisi ehkä vähän liian pienikin. 

Uuteen viikkoon. Nyt alkaa sokerilakko. Ainakin viikoksi. 

Painoja ja blogimorkkista

 60kg/171cm bmi 20,5

Käyn nykyään harvoin vaa'alla, noin kerran viikossa. Välillä en uskalla etenkään treenipäivien jälkeen käydä, kun lihaksiin kertyy nestettä ja painan aina seuraavana päivänä vähän enemmän. Välillä painonvaihtelussa ei ole mitään logiikkaa. Tänäkin aamuna painoin vähemmän kuin pari päivää aiemmin (poikkeuksellisesti kävin viikolla vaa'alla), vaikka edellisiltana olin syönyt ihan mitä sattuu.

On vähän morkkis tämän blogin suhteen. Kai tavallaan aloin kirjoittaa tätä myös sellaisena motivaattorina itselleni takaisin laihdutusta ja syömishäiriöajatuksia kohti. Ihan tyhmää, mutta myös ihan ilmiselvää. Tunnen nyt myös vastuuni ihan erilailla kuin nuorempana ja on pakko vähän pohtia, mitä blogiin kirjoitan. En missään nimessä halua toimia kellekään triggerinä tai edesauttaa kenenkään muun sairaita ajatuksia tai tsempata ketään väärään suuntaan ym. 

Järkeä päähän

 Kiitos kivasta kommentista Luonnostaan laiha-blogin kirjoittajalta ❤. En jostain syystä saa vastattua tuonne kommentteihin. Tulin tuosta kommentista miettineeksi, että mitkä on niitä asioita, jotka auttaisi pitämään järkeä päässä. 

Yksi asia on tosiaan treenaaminen. Ei lenkkeily, koska se muistuttaa aina vaan laihduttamisesta, enkä osaa oikein lenkkeillä vieläkään siitä nauttien. Mutta lihaskuntotreenaus, siitä nautin. Minulla on personal trainerin tekemä saliohjelma, jota teen kotona. Minulla on siis kotona aika paljon kuntoiluvälineitä, levypainoja, tankoja, kahvakuulia, kuminauhoja ym. Ja siitä treenaamisesta saa onnistumisen kokemuksia. Se on yksi tosi tärkeä asia syömishäiriön selättämisesä, että oppii saamaan myönteisiä kokemuksia omasta kehostaan muuten kuin laihduttamalla. Ja ylipäänsä onnistumisen iloa jostain muusta kuin numeroiden pienenemisestä. 

Ajatukset solmussa

Tämä blogi lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa minun pitäisi opetella käsittelemään vaikeita tunteita muuten kuin laihduttamalla ja moittimalla omaa kehoani. Tiedän, että pitäisi, mutta on niin vaikea luopua laihuushaaveista. 

En kerro tässä ikääni, mutta olen aikuinen, joka on sairastanut nuorena sekamuotoisen syömishäiriön. Parannuin/olin remissiossa aika monta vuotta. 2-3 vuotta sitten sairastuin uudelleen/retkahdin ja laihdutin painaen vähemmän kuin nuoruusaikana sairastaessa. Toivuin tästäkin, mutta. On aina jotain triggereitä, joista vanhat käyttäytymis- ja ajatusmallit tulevat takaisin. Tällä kertaa se oli tammikuun sokerilakko. 

Tiedän, että laihduttaminen, dieetit ja sokerilakot ym., on aina riski syömishäiriön sairastaneelle. 

Nuorempana paranin käymällä terapiassa, vertaistukiryhmässä, kirjoittamalla blogia ja ystävien tuella. Ylipäänsä sain terapiasta tukea aikuiseksi kasvamiseen, tunteiden sanoittamiseen ja itsetuntoni parantamiseen. 

Yksi tärkeä askel oli se, että annoin vaakani silloin pois ja olin vuosia ilman vaakaa. Hairahduin sitten siitä 6-7 vuoden päästä ostamaan uuden vaa'an. Se oli tyhmä riski. 

Olen 171cm pitkä ja nyt painan 61kg (bmi 20,9). Sitä on tosi vaikea kestää. Viimeksi laihduin 52 kiloon(bmi 17,8). Siitä olisi ollut lyhyt matka 49,6 kiloon (bmi 17). Jostain syystä se tuntui hyvältä ajatukselta silloin. Nytkin laihduttamisesta ja siihen liittyvien ajatusten ajattelemisesta on vaikea luopua, kun se 52 kg tuntuu niin hyvältä ajatukselta. Oikeasti toki ymmärrän tällä ajatuskuviolla vain väisteleväni todellisia tunteitani: pelkoa, epävarmuutta, häpeää, suuttumusta, mitä milloinkin. 

Oon aina kokenut kirjoittamisen tärkeäksi, kun olen solmussa. Siksi taas täällä. Katsotaan, mihin suuntaan tästä menen.