Miksi äiti ei syö?

 "Miksi äiti ei syö?"

No kun mä söin jo aiemmin.

"Miks?"

No kun mä vaan nyt söin aiemmin. 

***

Sydäntäsärkevä nopea keskustelu 8-vuotiaan kanssa. En pystynyt mennä syömään, koska olin tänään syönyt päivällä kakkua kahvilassa. Ja söin kolme suklaakonvehtia. Ja ison välipalan neljältä. Ei silloin pysty kuudelta mennä pöytään. 

Tästä tuli hirveä olo. En halua, että tällaista tapahtuu enää ikinä. Todella ahdistavaa. Haluan, että syödään yhdessä perheenä. Todella ahdistavaa. Ei näin saa käydä mulle eikä meille. 

Alkaa helpottaa

Niin, nyt alkaa helpottaa. Eilen aamupaino 54,0kg, tänään 53,5kg. On myös ihanaa saada oksentamaton päivä alle. 

Ihana loma. Eilen olin niin väsynyt, uupunut suorastaan, että lähestulkoon vain makasin sohvalla koko päivän. Kävin lasten kanssa ulkona hetken, mutta sielläkin istuin lumipenkassa lampaantaljan päällä ja koomasin. Oli silti ihan hyvä mieli. Ihanaa, että sai levätä. Illalla ystäväni soitti, että keitänkö kahvit, jos hän tulee kahville 5min päästä. Olin just tullut saunasta ja olin ihan räjähtänyt finninaama (maskin käytöstä, yleensä mulla visiiri). Ystävä asuu siis 3,5t ajomatkan päässä ja oli yllätyksenä tullut laskettelemaan meidän paikkakunnalle, ihan vaan tavatakseen minut. Olin niin onnellinen. Ihana ystävä! Jäi tästäkin niin hyvä mieli. 

Illalla join yhden Breezerin ja katsottiin UMK-finaalia. Oli levollinen olo. 

Syömishäiriö-ajatukset on päässä ensimmäisenä kun herää ja viimeisenä, kun käy nukkumaan. Aina ne ei kuitenkaan ahdista, jos on muuten ollut mukavaa. Heti aamusta tänään mietin, että on laskiaissunnuntai ja se tarkoittaa laskiaispullaa. Se aiheuttaa ajatusketjun, että miten kompensoida se asia, jos ei oksenna. Mutta kyllä tämä tästä. 

Ihana loma❤️

Ei mee hyvin

 Eilinen töissä ja kotona meni aika hyvin. Se oli tosi vaikeaa, mutta meni ok. En syönyt lounaalla leipää ja kestin ahdistuksen siitä, mitä söin. Kotona sain lopetettua syömisen sopivaan kohtaan, vaikka se oli vaikeaa. 

Missähän menee bulimian raja... Tällä hetkellä en sovi mihinkään syömishäiriöön. Mulla on toki anoreksiadiagnoosi, mutta sehän on ihan vitsi. En varsinaisesti ahmi suuria määriä ruokaa (bulimia on ennen kaikkea ahmimishäiriö), mutta se ahmimisimpulssi tulee jo. En vaan oo toteuttanut sitä. Mutta se tuntuu olossa. Sitä on vaikea selittää. Oon tosi tosi pettynyt. 

En oo päässyt ottamaan aamupainoa, koska miehellä on poikkeuksellisesti myöhäisempi töihinmeno tällä viikolla. Oon kyllä käynyt aamupalan jälkeen vaa'alla ja oon painanut silloin noin 54,2kg. 

Mun kasvotkin on ihan pulleat. En oo varma, onko se vain kuvitelmaa, vai johtuuko se oksentelusta. 

Väsyttää. 

Tänään töissä oksensin huolimattomasti niin, että siitä kuuluikin ääntä. Yskin sen perään voimakkaasti ihan vaan esittääkseni. Mulla on siis yhä koronasta jäljellä oikeasti kunnon yskä. Kun tulin vessasta, niin lähistöllä työkaveri sanoi mun yskiess käytävällä, että "mä jo luulin, että oksennat siellä". Arvasin, että oli kuullut. Selitin jotain, että no niin siltä se varmaan kuulosti ku yritin pidättää yskää ja sit yskinkin... Meillä on töissä oksennustautia liikkeellä myös, eli siis sitä tarkoitti, että hän jo mietti, että nytkö se iski ... Ahdistavaa sekin, että jää kiinni. 

Haluaisin nyt vaan niin paljon saada katkaistuksi tän oksentelun, ihan kokonaan. Vitun syömishäiriö ja vitun oksentelu. 

En keksi enää muuta kuin sen, että lakkaan syömästä sitä työpaikan lounasruokaa ja otan kotoa omat turvalliset, mutta terveelliset eväät. Mikähän helvetin työmaa sekin on miettiä ja valmistella aina ne, mutta esim. kuukauden. Voisi kokeilla yhden kuukauden. 

Väsyttää. Neljättä viikkoa koronaa. Kauhee yskä ja tyhmä nuha. Enää 2,5 tuntia ja sitten alkaa viikon loma! 9 vapaapäivää! 

Ahdistaa

 Mitenhän saisin tän nyt katkaistua.

Oon töissä tauolla. 

Alan jo aamulla ahdistumaan siitä lounaan syömisestä etukäteen ja siitä typerästä leivästä. Selvästi bulimia kolkuttaa nyt ovella, vaikken haluaisi sitä myöntää. Jostain syystä koen sen kauheana epäonnistumisena, bulimian. En halua sinne. Vihaan ja inhoan sitä syvästi. En suostu, että se sana liittyy minuun. Mutta kyllä se on lähellä. Syöminen lähtee käsistä ja syön sitä ja tätä ja tuota, kun tiedän meneväni oksentamaan. 

Ahdistaa, että painoin aamulla 54,2kg. Missä mun 52 alkuinen numero??? 

Ahdistaa. 

Ehkä mun vaan pitää yrittää lopettaa se koko leivän syönti. Että saan katkaistua kierteen. Tekisi mieli lopettaa koko lounaan syöminen töissä. Meillä on siis mahdollista ostaa lounasruoka, joka menee säännöllisesti palkasta, tai sitten syödä eväitä. Mutta se eväiden kanssa säätäminen on niin rasittavaa. Mutta oon alkanut miettiä silti, auttaisiko se. Eihän se kyllä veisi mua yhtään paranemista kohti. Oon neuvoton. 

Tätä kokonaisuutta on vaikea selittää, kun en halua paljastaa, missä olen töissä. 

Nyt vaan tekisi mieli olla syömättä loppupäivän, muttei sekään ole mahdollista, kun on oltava esimerkkinä lapsille kotona. Puuh...

"Mitään pahaa ei tapahtunut"

 Vaikea saada otetta nyt mistään. Tuntuu, etten onnistu paranemisessa enkä sairastamisessa. Naurahdan vähän tuolle lauseelle, mutta siltä tuntuu. Mikään ei suju. Vaikkei se olekaan totta. 

Löydän taas joka raon ja mahdollisuuden oksentaa. Maanantaina kävin yksin kaupungilla. Ostin Cubukselta 27-tuuman stay black -farkut ja Cubuksen mustat s-koon Janet. Sovituskopissa näytin sopivan hoikalta. Ihan erilaiselta kuin kotona peilissä. Sen jälkeen menin ihan yksin kahville lempikahvilaani. Mikä ihana hemmotteluasia se olis voinut olla. Otin ison kakkupalan ja kahvia ja kirjoitin ystävälle korttia. Hotkin sen kakkupalan varmaan maistamatta edes ollenkaan, hörppäsin kahvin ja menin jonottamaan vessaan. Joku oli siellä ikuisuuden, joten kävelin Sokkarin vessaan, oksentamaan. 

Niin masentavaa. 

Tänään selvisin töissä, vaikka söin kaksi leipää. Sain pysäytettyä syömisen siihen. Vessassa hoin itselleni, että "mitään pahaa ei tapahtunut, mitään pahaa ei tapahtunut". Ja ajattelin ravitsemusterapeutin sanoja siitä, että lounaaseen kuuluu kaksi leipää. Ja ajattelin psyk.hoitajan sanoja siitä, että voisin ajatella, että ne kaksi leipää on osa mun hoitoa. Ne on sovittuja juttuja ja kuuluu mulle. "Mitään pahaa ei tapahtunut". Ja sitten kävelin ulos sieltä vessasta. Menin kuuntelemaan lempimusiikkejani ja tekemään samalla töitä. Selvisin. 

Kunnes tulin kotiin väsyneenä keittämään kahvia ja syömään välipalaa lasten kanssa. Tarkoitus oli syödä kaksi hapankorppua päällisineen ja kaurajogurtti. Mutta naps, söin varmaan 6 hapankorppua ja vielä lempiruisleipääni. Toki siinä kolmannen hapankorpun kohdalla jo tiesin, että tää oli tässä, joten söin mitä halusin. Ja sitten oksensin. 

Vitun leipä. Miten siitä onkin tullut nyt niin vaikea asia. Aiemmin sairastaessa se oli suklaa. 

Mulla on punnitus terkkarissa viikon päästä torstaina ja se ahdistaa niin hitosti tällä hetkellä. Ahdistava tilanne, ahdistavat numerot ja ahdistavaa tää epäonnistuminen koko ajan. 

Onnistumiselta tuntuisi se, että 

- en söisi leipää ruoan yhteydessä

- en söisi välipalaa 

- paino alkaisi luvulla 52

- joku huomaisi laihtumisen, ehkä se sitten olisi totta

Minä

Edit: kuvat poistettu

Näissä kuvissa painan 54-55,5kg. Kuvat on otettu kolmen kuukauden sisällä. Annan niiden hetken olla tässä ja sitten poistan ne. Voin aina välillä laittaa kuvia itsestäni. 
 

Psyk.sairaanhoitajan luona

 Kävin psyk.sairaanhoitajalla keskiviikkona iltapäivällä. Koko päivä sitä ennen yhtä katastrofia. Tai siltä se tuntuu. Aamulla paino 53,7kg. Olin niin väsynyt, etten muista, milloin. Oksensin kolme kertaa työpäivän aikana. Söin varmaan kuusi leipää lounaan jälkeen, haha. Sellainen "antaa mennä, koska kohta oksennan nämä". Samoin söin pitkästä aikaa välipalaa töissä, sillä samalla "hällä väliä, koska oksennan kuitenkin". Ainiin, en oksentanut kolmatta kertaa töissä, vaan sairaalan vessassa just ennen psyk.sairaanhoitajan käyntiä. (Meidän terveysasema ja kaikki palvelut on isossa sairaalassa.)

Väsyttää. Oli hyvä käynti. Hyvä päästä puhumaan ajatuksiaan ääneen. Tässä lyhyesti:

- Lääkäri oli kirjannut, että painonseuranta on jatkossa siellä paikanpäällä. Haistan tässä sellaisen "syömishäiriöiseen ei voi luottaa" asenteen ja ymmärrän sen ihan hyvin. Mutta turhauttaa. En edes ole kuin muutaman sata grammaa alipainon puolella huoh. 

- Voisin alkaa ihan suoraan ottaa siihen lounaalle ne kaksi leipää ja ajatella, että se on osa mun hoitoa. Sitten mun ei tarvitsisi käydä läpi sitä taistelua ja jännitystä, että pystynkö olla ottamatta leipää ja ei ehkä tulisi sellaista oloa, että on oksennettava ne.  Se ajatus nimittäin saa aikaan just sen, että no hällä väliä, syönpä vielä sit tätä ja tota, kert kohta oksennan.

- Pitäisi myös ehkä keksiä joku tapa rentoutua sen lounaan jälkeen.

- Pitäisi uskaltaa luopua vaa'asta. Mutta sairaanhoitaja on niin ihana, eikä koskaan painosta minua mihinkään. Hän on itse asiassa hyvin tarkka siitä. Hän saattaa ehdottaa jotain tai antaa mun itse oivaltaa sen ja sitten sanoo, että "voit miettiä sitä, ei tarvitse nyt sitä päättää". Hän puhuu aina siitä, ettei muutoksia tarvitse tehdä kaikkea heti kerralla, ettei ahdistus kasva liian suureksi. 

- Tänään yritän olla käymättä vaa'alla.

Treenistä ja sairaanhoitajan puhelusta

 Paino 53,8kg. 

Oon näissä tyhmissä numeropäähänpinttymissäni lopettanut lihaskuntoharjoittelun kokonaan. Ihan vain siksi, että lihaskuntotreeni nostaa aina painoa seuraavaksi pariksi päiväksi, etenkin seuraavaksi päiväksi. Lihaksiin kerääntyy aina nestettä kovan treenin jälkeen ja se näkyy vaa'assa. 

Nyt oon yrittänyt eroon tästä ajatuskuviosta. Meillä on kotona välineet, joilla treenata hyvin. On kunnon kyykkyteline tankoineen ja levypainoineen, kahvakuulat, kuminauhat, käsipainot ym. Haluaisin taas alkaa treenata niillä. Se olisi mun selän kannalta tärkeää. Kärsin alaselän liikkuvuusongelmista aina välillä ja siihen parhaiten auttaa reisi- ja pakaralihasten vahvistaminen sekä kaikki keskivartalon treeni. 

Eilen maanantaina oli se soittoaika sinne terkkarille, eli piti sille random sairaanhoitajalle kertoa paino, verenpaine ja syke. Hän oli tosi mukava ja kiltti puhelimessa ja kysyi, miten minulla menee ja kaikkea. Häkellyin siitä ihan enkä tiennyt, mitä olisin sanonut. Kun viimeksi se eri hoitaja siellä vastaanotolla teki hyvin selväksi, että siellä katsotaan vain ne numerot, eikä oteta kantaa mihinkään eikä kysytä mitään. Selvä homma. Mutta eilen puhelimessa olikin tosi empaattinen ja ystävällinen hoitaja. Oikeasti painoin aamulla 54,5kg, ihan vaan koska tein viikonloppuna vatsalihastreeniä ja toisaalta söin vähän paremmin. Halusin silti sanoa sairaanhoitajalle puhelimessa, että todellisuudessa painan nyt noin 53,5kg. Koska se on lähempänä totuutta. Niin kuin olikin. Kerroin, että se putosi koronaviikolla 52,9 kiloon, mutta on kyllä noussut siitä nyt tuohon 53,5-54 kiloon. 

Sairaanhoitaja sanoi laittavansa lääkärille viestiä tuosta painon putoamisesta. Että hän sitten saattaa ottaa kantaa siihen painonseurantaan jotenkin. Selvä. 

Sitten varattiin seuraavaa aikaa ja hän sanoi, että seurannan pitäisi olla siellä heillä paikanpäällä. Että varataan aika to 3.3. Kysyin taas, että miksi ei sovi puhelinaika, ja yritin kuulostaa mahdollisimman aikuiselta ja järkevältä ja ystävälliseltä. Hän selitti, että käytäntö on se, että siellä paikan päällä punnitaan, ellei ole psyk.tiimin kanssa toisin sovittu. Selitin, että minun psykologi sanoi, että se puhelinaikakin sopii. Kuulemma se olisi hyvä näkyä siellä kirjauksisss mun tiedoissa. Menen nyt keskiviikkona sille tutulle psyk. sairaanhoitajalle käymään, niin kysyn voisiko hän kirjoittaa sen sinne tietoihin. 

Mies kysyi illalla, että miten mulla menee tällä hetkellä. Hirveän vaikea kysymys, johon en tiedä vastausta. En oikein tiedä, meneekö mulla hyvin vai huonosti? Mistä sen tietää. Tuntuu absurdilta koko asia. Ulospäin esim kotona näytän syövän ihan normaalisti ja syönkin aika normaalisti. Miestä varmaan hämmentää se, että miten silti laihdun ja ehkä oli ajatellut, että mulla menee ihan hyvin. En tiedä. Vaikea saada otetta koko asiasta. 

Nyt meen meikkaamaan, herättämään lapset ja kävelen töihin. 

Oksentelua ja päähänpinttymiä

Sain työterveyslääkäristä chatin kautta tämän päivän vielä sairauslomaa. Maanantaina vihdoin töihin. Tuntuu oudolta, kun johonkin katosi kaksi viikkoa. Juuri ne kaksi viikkoa, joille olin suunnitellut kaikenlaista kivaa työtekemistä ja olin odottanut niitä juttuja. Mutta no can do. 

Pitäisi jaksaa miettiä sitä terapiatehtävääkin, vaikka siihen tapaamiseen onkin vielä reilu kuukausi. Mutta ettei se jäisi viime tippaan. Ja ehkä sen miettimisestä olisi hyötyä. Ehkä kirjoitan sen joskus tänne, sen tehtävän niistä unelmista ja ideaalielämästä.

Heti kun mun olo parantui, aloin oksentaa. Ja siis syödä toisin kuin haluaisin syödä. Leivoin eilen pienen tyttären kanssa keksejä ja se olikin vaikea trigger. Oksensin sekä eilen että tänään. Paino humpsahti heti 53,7kg. Se tuntuu ahdistavalta, vaikka juurihan ylipäänsä iloitsin alle 54kg pääsemisestä. Heti tuntuu katastrofilta, jos kilot menee taaksepäin puolikin kiloa. Tai ehkä puoli kiloa on juuri se raja. Että 53,5kg vielä kestän. Hohhoijaa vaan taas itselleni. Pieni tytär <3. Oli ihana leipoa yhdessä. Kurjaa, ettei voi olla ihan normaali asia sitten keittää yhdessä kahvit ja herkutella kekseillä. Rakas pieni tytär.

Katsoin illalla itsekseni puhelimella Netflixistä elokuvan To the Bone, joka kertoo anoreksiaa sairastavasta tytöstä. Siinä tuntui niiiin tutulta kaikki asiat. Jossain nettiarvostelussa oli kirjoitettu elokuvan lopusta jotenkin, että "päähenkilö lähtee yöllä vuoristoon pohtimaan elämäänsä...". Eikä se minusta mennyt yhtään niin. Toimittaja ei tajunnut, että päähenkilö lähti keskellä yötä kuluttamaan syödyt kalorit pois, koska oli vaan pakko, kaikesta huolimatta. Elokuva oli minusta tosi hyvä ja tosiaan jotenkin tosi samaistuttava ja todentuntuinen. Teen myös tuota samaa, mitä elokuvan päähenkilö, että jatkuvasti tarkistelen käsivarteni paksuutta. Sekin oli hätkähdyttävää nähdä elokuvassa. Ootteko te nähneet elokuvan?

Saikkua ja sykeasioita

 Tässä parhaillani oon chat-yhteydellä työterveyteen. Siellä hoitaja ihmettelee, että THL ohjeen mukaanhan lieväoireisena voi palata töihin. Huoh. Tosi raskasta joutua selittelemään omaa poissaoloaan työstä. Varsinkin, kun kaupungin ohje on, että kahden oireettoman/lieväoireisen päivän jälkeen voi palata töihin. Mulla on ollut vielä keskiviikkona aika voimakas hengenahdistus ja yskä, joten lasken nämä torstain ja perjantain oireettomaksi päiväksi. En todellakaan olisi vielä tänään työkuntoinen. Minulla ei ole siisti istumasisätyö, vaan työ, jossa olen aika paljon liikkeessä koko ajan ja työ on myös fyysistä. 

Tänään joka tapauksessa jo selvästi parempi olo. Uskon, että maanantaina jo jaksan olla töissä. Täytyy viikonloppuna käydä lyhyellä rauhallisella kävelyllä vähän palauttelemassa kuntoa. Olo tuntuu tosi väsähtäneeltä koko kropassa jo senkin takia, ettei ole liikkunut omaa pihaa kauemmas puoleentoista viikkoon. 

Maanantaina minulla on soittoaika terveysaseman sairaanhoitajalle siitä painosta ja verenpaineesta. Miten ahdistavaa... Ostin käytettynä uudehkon verenpainemittarin kotiin. Minkäänlaisten numeroiden tuijottaminen ei tee minulle hyvää. Saan niin helposti päähänpinttymiä numeroista. Jostain syystä esim. älykellon minimisyke yöltä on oltava alle 50 tai ahdistaa, jos ei ole. Tää on joku ihan käsittämätön ajatuskuvio ja pakkomielle. Esim. viime yötä se on 51 ja sekös ahdistaa. Yleensä siihen päivän mittaan päivittyy alimmaksi sykkeeksi 47-49, kun jossain vaiheessa syke laskee alemmas. Kai kuvittelen sen korreloivan jotenkin laihuuden vs lihavuuden kanssa, hohhoijaa. 

Mitä jos

 52,9kg. 

Viiskytkaks-alkuinen numero. 

Vaikka se on sitä, mitä tavoittelen, niin tää äkillinen painonpudotus on jotenkin yhtäkkiä tuntunutkin pelottavalta. Sellaiselta, etten oikein tiedä mitä ajatella. Mitä jos en pysähdykään, mitä jos en saa tehtyä terveitä valintoja, mitä jos edessä ei olekaan onnistumisen ja hallinnan tunnetta vaan entistä enemmän eksymisen tunnetta. 

***

Olenkin saikulla koko loppuviikon. Hengittäminen on vielä ajoittain työlästä ja yskä on vielä lohkeavaa infektioyskää. 

Numeroita

Paino eilen 53,5kg, tänään 53,0kg. Kilon matka viiteenkymmeneenkahteen, joka on pitkään ollut mun päähänpinttymä. Viiskytkaks. Ehkä siinä kohtaa saan itseni pysähtymään miettimään, että miten meni omasta mielestä, kannattiko ja kannattaisko lopettaa... As if. 

Hengenahdistusta on yhä, mutta pysynyt samanlaisena lievänä. 

Tähtään torstaiksi tai perjantaiksi töihin. 

Kuulumisia

Syömishäiriöasiat

Paino tänä aamuna 53,1kg. Bmi 18,2.

Korona-asiat 

Tänä aamuna alkoi hengenahdistus. En saanut vedettyä keuhkoja täyteen. Sisään hengittäessä ikään kuin keuhkojen kapasiteetti loppui kesken. Vähän ahdistavaa. Yritin pysyä rauhallisena ja olla huolestumatta. Mietin, että nytkö kohta joudun lisähapelle sairaalaan ja toipuisinko nopeammin, jos söisin paremmin ... Mutta toi helvetin koukuttava numero vaa'assa. Kuinkahan huono tilanne pitää olla, että saan itseni toimimaan toisin. Raivostuttavaa. Hengenahdistus alkoi helpottaa päivällä. Edelleen tuntuu, etten ihan täyteen asti saa hengitettyä, mutta paremmin jo. 

Sairastuvalta moi 2

 Vielä ennen nukkumaanmenoa perjantain toinen päivitys. Tänäänkin kuume nousi aamupäivällä 38,5c ja laski särkylääkeillä. Ja nousi taas illalla. Nyt otin taas lääkettä, että saisin kuumeen alas ja nukuttua. 

Tänään tuli illalla myös uuden pcr-testin tulos, joka oli nyt positiivinen. Työkaveri oli myös selvittänyt pomolta, että saadaan palkkaa tältä saikkuajalta ja sit kun se joskus viikkojen päästä tulee se eristystodistus mikälie, niin se toimitetaan pomolle, joka lähettää sen Kelaan. Ja sit Kela maksaa työnantajalle tartuntatautipäivärahaa. Tai jotenkin silleen. 

Mistähän senkin tietää, että milloin voi palata töihin ... alkaa näyttää, etten maanantaina vielä oo työkuntoinen. Tai voihan tässä joku ihmeparantuminen tapahtua. Nyt hengästyttää pelkkä istuminen. 

Onneksi lapsilla on ollut aika helppo tauti. Kurkkukipu niitäkin vaivaa yhä. Ja koululainen on väsy. 

***

Sain tänään syötyä:

Aamupala: mun perus ruistuorejuustoleivät, joissa 2 viipaletta juustoa, musta kahvi

Lounas: Vähän makaronia, 6 einesbroilerpyörykkää. Ei ees salaattia, heh. Oli paljon kuumetta, menin helpoimman kautta. Lapset söi samaa.

Välipala: sama kuin aamupala, paitsi lisänä desi jogurttia ja mysliä

Päivällinen: kurkkua ja tomaattia, pyttipannua sopivasti 

Kipeenä on ollut helppo syödä järkevämmin. Ei oo ollut mitään syömissekoilua muuten ku silloin tiistaina varmaan. Silloin oli vielä parempi olo ja oksensin syömiäni juttuja. Nyt oon saanut kotona syötyä tuon välipalankin järkevästi. Mutta iltapala tuntuu vielä tosi vaikealta. 

Lyhytterapian psykologi soitti ja varasi mulle ajan 14.3 klo 8.30. Alunperinhän sen piti tosiaan alkaa tällä viikolla. No, olis peruuntunut kumminkin pari ekaa käyntiä. Ehkä hyvä näin.  

Sairastuvalta moi

Huomenta! Sain vihdoin tuon sivupalkin lukijaluettelon kuntoon, että se päivittyy oikein. 

Syömishäiriöasiat: 

- paino 53,5kg tänä aamuna 

- Illalla melkein söin iltapalaa, koska sellainen terve ajatus tuli mieleeni ja muistelin Bean sanoja siitä, että keho tarvitsee ravintoa parantumiseen. Olin just saanut kuumeen laskemaan 39c:sta 38c:een. En silti vaan pystynyt. Avasin jääkaapin, mutta kauhea EI tuntui niin voimakkaana koko kehossa. Ei sitten. 

Korona-asiat:

- Eilen jaksoin aamupäivän tosi hyvin. Lapsi osallistui etäkouluun ja jaksoin auttaa matikantehtävissä. Jaksoin tehdä lounaan vielä ja sitten alkoi nousta kuume taas. Se nousi hitaasti koko iltapäivän niin, että jatkuvasti paleli. Lopulta iltapäivällä kuumetta oli 39c ja olin aivan raato. Otin lopulta illalla panadolin ja buranan, että jaksaisin syödä jotain ja jaksaisin vähän olla lasten kanssa. Tunnen aina kauheaa syyllisyyttä lepäilystä ja tulkitsen miehen käytöstä aina niin, että mun pitäisi nyt kipeänä jaksaa sitä ja tätä. Oikeasti se on vain mun kuvitelmaa ja osa mun perusongelmia, etten osaa rentoutua ja koen, että mun pitäisi hoitaa kaikki. 

Mies on yhä oireeton. Ihan käsittämätöntä. Meillä molemmilla oli kaksi rokotusta. Oltiin lykätty kolmatta rokotetta, kun meillä oli tärkeitä viikonloppumenoja ja kakkosrokotteesta tuli kummallekin aika voimakkaat oireet. 

Nyt on lämpöä vain vähän päälle 37c. Yskittää, nuhattaa. Mutta vielä ihan ookoo olo verrattuna eiliseen. Tosi väsähtänyt vain. Nukuin kyllä hyvin. Oireiden alusta asti on vaivannut ajoittain hupsu elohiiri silmässä. Onkohan sekin koronaoire heh. 

Koronakuulumisia ja numeroita

 Yö oli aika kauhea, nukuin pätkissä ehkä neljä tuntia. Hoivailin kumpaakin lasta vuorotellen ja lopulta menin pienemmän kanssa patjalle koululaisen huoneeseen. Aamulla tajusin, että mulle on noussut kuume ja sen takia en varmaan saanut nukuttua. 

Yöllä tuli pcr-testin tulos ja kuten arvasin, se oli negatiivinen. Kävin liian aikaisin testissä. Sinä aamuna kotitestitkin näytti negaa. Tein tänä aamuna eri merkkisen kotitestin kuin viimeksi ja siihen piirtyi heti vahva positiivinen ennen kuin neste edes ehti liuskan päähän. 

Tässä siis, neste ei oo ehtinyt edes ylös asti, ni on selkee positiivinen.

Täytyy selvittää, tarvitsenko sitä virallista tulosta edes mihinkään. Miten meidän saikkukäytännöt menee. Koronapassi varmaan poistunee käytöstä muutenkin? En tiedä. Täytyy selvittää. Ja jätän varmaan soittopyynnön koronaneuvontaan ja yritän päästä uuteen testiin. 

Hörppäsin aamulla ison lasillisen vettä ja sitten keksin mennä vielä vaa'alle. Ihan niin kuumepäissäni en ollut, että olisin sen unohtanut. Painoin 53,9kg. Eli varmaan ennen sitä vesilasillista 53,7kg paikkeilla. 

Tuo 53 alkava numero. Oon about kuukauden pysynyt tässä 54-54,5kg painossa. Viiskytkolme. Mitem voikin numerot olla niin koukuttavia.

Väsymystä

Eilinen päivä meni oksentamiseksi. Tänään on ollut kipeämpi olo, enkä olisi edes jaksanut oksentaa. Söinkin aika järkevästi. Silleen terveiden ihmisten järkevästi. Haluan kirjoittaa sen tähän. Se auttaa mua näkemään, mitä se määrä oikeasti on. 

Aamupala: 2 ruisleipää, päällä tuorejuustoa sipaisu ja kaksi juustoviipaletta, musta kahvi 

Lounas: 150g keitettyjä babyporkkanoita, makaronilaatikkoa vähäsen, vettä 

Välipala: Noin desi luonnonjogurttia, mysliä, 3 viipaletta leipää, joissa päällä tuorejuustoa, leikkelettä ja juustoa, kaksi mukillista mustaa kahvia 

Päivällinen: Makaronilaatikkoa vähäsen, paljon itämaisia wok-vihanneksia, vettä 

***

Koronakuulumisia: väsyttää ihan kauheasti. Kurkku on kipeä ja olo on kuin olisi 39c kuumetta, mutta kuumetta ei ole yhtään. Silmät on valonarat ja koko naamaa särkee. 

Pieni tytär alkoi valittaa nukkumaankäydessä kurkkukipua, eli on nyt sairastumassa. Hän ei halua tehdä koronatestiä. Kotitesti on ollut inhottava. Virallisessa testissä on käynyt useasti kahden vuoden sisällä ja siellä on mallipotilas eikä ilmekään oo värähtänyt. Sanoin, ettei tarvitse testata ainakaan huomenna. Varmaan kerran testaan, jotta saa varmaksi sanoa päiväkotiin hänen sairastaneen taudin. Sitten kun joskus sinne taas pääsee.

Covid +

Tämä on minun testi tältä aamulta. Vahva positiivinen. Kävin eilen iltapäivällä virallisessa testissä myös. Saa nähdä näkyykö siinä, vai oliko liian aikaisin otettu. 

Perheestä 2/4 sairastunut tällä hetkellä.

 

54 / 18,5

 Tää on taas näitä päiviä, kun painonlaskussa ei oo mitään logiikkaa. Tänä aamuna paino 54.0kg. Ja katsokaa mitä söin eilen, oikee tankkauspäivä:

Aamupala1: 2 ruisleipää, päällä tuorejuustoa sipaisu ja pari juustonpalaa, musta kahvi

Aamupala2 töissä: kauhallinen kaurapuuroa, musta kahvi 

Lounas: peruna, kasviskastike, salaattia, 2,5 leipää 

Välipala1: 3 vohvelikeksiä, musta kahvi 

Välipala2: 3 leipää, musta kahvi 

Päivällinen: makaronilaatikkoa, kurkkua, vettä 

Jälkiruoka: 2 leipää, suolapähkinöitä 

Maha oli illalla niiiiiin täynnä ja ihan kipee kaikesta syömisestä. Vähän semmoinen bulimiatyyppinen "vaikea lopettaa syömistä" päivä. 

Aattelin tänään aamulla, etten uskalla käydä vaa'alla, mutta kuitenkin oli mentävä veskikäynnin jälkeen. 

Ja sitten kaiken ton syömisen jälkeen painoin tänään kuitenkin vähemmän ku koko tän kertaisen sairastamisen aikana, ja siis taas vähemmän kuin eilen. 54kg. 

Tuosta ruokalistasta näkee, että mulla on joku himo tuohon leipään. Voisin elää pelkällä ruisleivällä. Se on sekä mun rakkaus että vihollinen ruokapöydässä.