Kävin psyk.sairaanhoitajalla keskiviikkona iltapäivällä. Koko päivä sitä ennen yhtä katastrofia. Tai siltä se tuntuu. Aamulla paino 53,7kg. Olin niin väsynyt, etten muista, milloin. Oksensin kolme kertaa työpäivän aikana. Söin varmaan kuusi leipää lounaan jälkeen, haha. Sellainen "antaa mennä, koska kohta oksennan nämä". Samoin söin pitkästä aikaa välipalaa töissä, sillä samalla "hällä väliä, koska oksennan kuitenkin". Ainiin, en oksentanut kolmatta kertaa töissä, vaan sairaalan vessassa just ennen psyk.sairaanhoitajan käyntiä. (Meidän terveysasema ja kaikki palvelut on isossa sairaalassa.)
Väsyttää. Oli hyvä käynti. Hyvä päästä puhumaan ajatuksiaan ääneen. Tässä lyhyesti:
- Lääkäri oli kirjannut, että painonseuranta on jatkossa siellä paikanpäällä. Haistan tässä sellaisen "syömishäiriöiseen ei voi luottaa" asenteen ja ymmärrän sen ihan hyvin. Mutta turhauttaa. En edes ole kuin muutaman sata grammaa alipainon puolella huoh.
- Voisin alkaa ihan suoraan ottaa siihen lounaalle ne kaksi leipää ja ajatella, että se on osa mun hoitoa. Sitten mun ei tarvitsisi käydä läpi sitä taistelua ja jännitystä, että pystynkö olla ottamatta leipää ja ei ehkä tulisi sellaista oloa, että on oksennettava ne. Se ajatus nimittäin saa aikaan just sen, että no hällä väliä, syönpä vielä sit tätä ja tota, kert kohta oksennan.
- Pitäisi myös ehkä keksiä joku tapa rentoutua sen lounaan jälkeen.
- Pitäisi uskaltaa luopua vaa'asta. Mutta sairaanhoitaja on niin ihana, eikä koskaan painosta minua mihinkään. Hän on itse asiassa hyvin tarkka siitä. Hän saattaa ehdottaa jotain tai antaa mun itse oivaltaa sen ja sitten sanoo, että "voit miettiä sitä, ei tarvitse nyt sitä päättää". Hän puhuu aina siitä, ettei muutoksia tarvitse tehdä kaikkea heti kerralla, ettei ahdistus kasva liian suureksi.
- Tänään yritän olla käymättä vaa'alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti