Oon ollut taas kipeänä, flunssassa. Lapset sairastuivat ensin, ja sanoin epäilevälle miehelleni, että kyllä minä pärjään kotona. Oon ollut jo lähes kuukauden oksentamatta. Mies lupasi silti jäädä, jos lapset olisi viikonlopun jälkeen vielä kipeitä. Tiistaina sairastuin sitten itse ja jäin kotiin.
Tiistai meni vielä ihan hyvin, keskiviikko ei. Leivottiin tiistaina tyttären kanssa haarukkakeksejä, jotka on aiemminkin ollut mulle jonkinlainen trigger. En syönyt niitä tiistaina, mutta keskiviikkona sitten otin kutenkin. Ja se aiheutti sellaisen mustavalkoisen ajatuksen, kuten aiemmin oksentelujen aikana, että peli menetetty. Käännyin vielä kannoillani takaisin parikin kertaa, palasin takaisin piirtämään. Niin, olen alkanut piirtää ja maalata. Mutta sitten en kuitenkaan kestänyt sitä oloa ja menin oksentamaan.
Varmasti taustalla oli ahdistus myös torstain punnituksesta. Ahdistaa, että aina siellä se vaaka näyttää niin paljon, koska jostain syystä sabotoin laihdusta aina juuri ennen sitä. Vaikka eihän niin pitäisi ajatella. Pitäisi ajatella onnistumisena se, että on saanut syötyä.
Torstaina söin mahdollisimman vähän töissä, ja silti mielestäni liikaa ja oksensin. Oksensin myös ennen punnitusta terveysasemalla.
Oon näiden parin vaikean päivän aikana yrittänyt palata niihin kehomeditaatio-harjoituksiin kuuntelemaan kehon tuntemuksia ison tunteen äärellä, mutta se on ollut ihan todella vaikeaa. Tekee mieli vaan sulkea korvat ja silmät ja kaikki aistit. Tulee sellainen tunne, etten pysty kohdata niitä tunteita ja tuntemuksia. Katson vaan tiukasti sitä syömishäiriömeteliä ja tuntuu sekavalta. Tältäkö se aiemmin tuntuikin, kuukausi sitten. Ei oo ihme, että tuntui toivottomalta. On sellainen turvaton olo.
Tänään en halunnut käydä vaa'alla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti