Siitä lyhytterapiasta. Kävin siellä tosiaan viikko sitten ekan kerran. Siitä jäi tosi hyvä mieli. Paykologi osasi kysyä tosi oikeita kysymyksiä ja ymmärsi jotenkin niin hyvin minua. Oon koko tän prosessin ajan, siis kaikkien näiden eri tapaamisten aikana hämmästynyt sitä, että kukaan ei ole moittinut minua, kukaan ei ole pyytänyt minua lopettamaan laihduttamista tai oksentamista, kukaan ei ole vihjannutkaan, että "kyllähän sun pitäisi tietää..." He ovat puhuneet arvostavasti ja ymmärtävästi. Se, että haluan yhä laihtua, ei ole mikään tabu. Sen ymmärretään kuuluvan sairauteen kaikkiem muidenkin päähänpinttymien kanssa. Ja ymmärtävät, ettei niistä asioista pysty noin vain luopua. Oon ollut tosi tyytyväinen kaikkiin ja kaikkeen keskusteluapuun.
Lyhytterapian ensikäynnillä tutustuttiin mun tilanteeseen, mun ajatuksiin syömisestä ja mitä rajoittavia uskomuksia ja sääntöjä mulla on. Puhuttiin, että terapian yhtenä tavoitteena voisi olla purkaa niitä. Niitä nimittäin on:
- En saa syödä klo 18 jälkeen, koska turvallinen iltanälkä nukkumaan käydessä. Tästä syystä en syö ollenkaan iltapalaa. Haluaisin syödä lasten kanssa iltapalan, mutten nyt pysty.
- Leivän päälle tuorejuustoa (180kcal/100g) eikä oivariinia (667kcal/100g), jota muu perhe käyttää
- Leipää ei mielellään muuten kuin aamupalalla. Jos ruoan yhteydessä, niin max 1 pala. Leipä on mun suurin trigger tällä hetkellä. Ja joku pahin paha, kielletty aines, paitsi aamupalalla.
- Syön aamupalan n. klo 5-6.30 välillä, lounaan klo 11.30 ja päivällisen klo 17-18 välillä. Ei muuta. Tai jos muuta, se aiheuttaa ahdistusta ja oksentamista.
Sain viimeksi psykologilta läksyksi ensi terapiakerralle tosiaan miettiä niitä mun unelmia ja sellaista ideaalielämää, jota ei rajoittaisi nää nykyiset taakat. Että millaista haluaisin oikeasti mun elämän olevan. Tän avulla yritetään päästä selville mun arvoista ja sitten, että onko mun nykyinen toiminta ja käyttäytymistavat niiden mum arvojen mukaista.
Tää oli jotenkin tosi pysäyttävä ajatus ja uskon, että tässä tulee olemaan vielä joskus mun toipumisen avaimet. Ihan kuin joku konmarin ajatus, että "tuottaako tää esine mulle iloa", niin samaan tapaan voisin ajatella vaikeana hetkenä, että onko tää toiminta mun arvojen mukaista. Onko mulle hyväksi oksentaa tai rajoittaa syömistä. Vai mikä muu olisi tässä nyt mun arvojen mukaista.
Saan kiinni tuosta ajatuksesta, vaikken sitä osaakaan nyt noudattaa. Tiukassa istuu haave 52 kilosta. Tai viidestäkymmenestä. Tai neljästäkymmenestäyhdeksästä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti