Luonnostaan laiha -blogin kirjoittaja rohkaisi kirjoittamaan omia "ansaitsen hyvää" -juttuja. Tää onkin yllättävän vaikeaa. Huomaan, että joudun tämän asian kanssa niin sanotusti kasvotusten syömishäiriöajatusteni kanssa, etten oikein haluaisi tehdä tätä.
Nimittäin, tosiasiassa
En ansaitse niitä arvostelevia ajatuksiani, joita ajattelen kehostani ja itsestäni muutenkin. En ansaitse painon kyttäämistä enkä muitakaan kehooni liittyviä negatiivisia ajatuksia. Ansaitsen kehorauhaa ja sitä, että voisin olla tyytyväinen toimivaan kehooni, joka on kivuton, sopivan vahva ja varmaan muiden mielestä oikeasti ihan sopiva ja kiva. Ansaitsen oikeasti lempeyttä, en arvostelua.
En ansaitse epävarmuutta ja turhaa syyllisyyttä ja miellyttämistä, johon ajaudun. En ansaitse roikkua toisten tunteissa, jotka eivät ole minun syytäni, enkä ansaitse sitä pelkoa "kiinnijäämisestä", jota tunnen helposti erilaisissa tilanteissa. Siis sitä, että ihan kohta muut huomaavat, etten olekaan niin hyvä tai kiva tai osaava, kuin he kuvittelevat. Ansaitsen ne hyvät palautteet, joita saan, eikä minun tarvitsisi vähätellä niitä. Ansaitsen itseltäni kannustusta ja uskoa omiin kykyihini.
Aloitin nyt näistä. Näitä oli vaikea kirjoittaa, koska ne ovat ihan todellisia ajatuksia ja oikeita tunteitani. Onkin ristiriitaista, että jos todella ajattelen noin, kuten tuossa ensimmäisessä kohdassa, niin miksi en sitten aktiivisesti tavoittele sitä. Miksi kuljen sinne negatiivisten asioiden suuntaan. Sillä syömishäiriöajatukset ei muutu hyviksi asioiksi sillä, että ne selittelee oikeutetuiksi tai että ne kuorruttaa jollain muulla. Ja senkin sanottuani ja ajateltuani, en saa itseäni päättämään, että vaihtaisin suuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti