Kuulumisia

 Hei!

Kirjoitan lyhyitä kuulumisia. 

1. Oon päättänyt parantua

2. Annoin kuukausi sitten vaa'an pois miehen vaatekaappiin ja oon ihan vaan pari kertaa salaa käynyt sen jälkeen va'alla.

3. Oon hyötynyt tosi paljon DKT (dialektinen käyttäytymisterapia) terapiasta. 

4. Terapian alussa tehdään aina kehomeditaatio-harjoitus, jonka viime kerralla äänitin. Sain läksyksi tehdä sitä myös kotona.

5. Oon saanut painoa lisää ja ravitsemustila on selvästi kohentunut. Nyt vasta oikeasti tajuan, miten vähän söin talvella pahimpana aikana. Vaikea käsittää, miten oikein jaksoin. En oikein kai jaksanutkaan. 

6. Aloitan elokuussa Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian. Ensi maanantaina mulla on toka aika psykiatrille ja silloin täytetään yhdessä se Kelan hakemus. Sain palvelusetelin yksityiselle psykiatrille 2x200e. 

7. Oon saanut ihan uskomattoman hyvää hoitoa, apua ja tukea ihan vaan omalta terveysasemalta. Kaikki on olleet ihan mahtavia tyyppejä, lääkärit, hoitajat, psykologi...

8. Pyysin noin kuukausi sitten lääkäriltä, että voisiko punnitukset lopettaa, ja lääkäri suostui siihen. Sen jälkeen mun paraneminen alkoi lähteä paremmin käyntiin. Inhosin syvästi niitä punnituksia ja ne aiheutti turhaa stressiä. 

9. Oon ymmärtänyt, että mulla on tunteiden säätelyn kanssa vaikeuksia ja käytän syömishäiriötä tunteiden peittämiseen/säätelyyn. Ja haen oireilusta sellaista hallinnantunnetta, jota muuten en saa kohdilleen arjessa. 

10. Haluan parantua, haluan tykätä mun kehosta ja haluan olla onnellinen. 

Taaksepäin

Oon ollut taas kipeänä, flunssassa. Lapset sairastuivat ensin, ja sanoin epäilevälle miehelleni, että kyllä minä pärjään kotona. Oon ollut jo lähes kuukauden oksentamatta. Mies lupasi silti jäädä, jos lapset olisi viikonlopun jälkeen vielä kipeitä. Tiistaina sairastuin sitten itse ja jäin kotiin. 

 Tiistai meni vielä ihan hyvin, keskiviikko ei. Leivottiin tiistaina tyttären kanssa haarukkakeksejä, jotka on aiemminkin ollut mulle jonkinlainen trigger. En syönyt niitä tiistaina, mutta keskiviikkona sitten otin kutenkin. Ja se aiheutti sellaisen mustavalkoisen ajatuksen, kuten aiemmin oksentelujen aikana, että peli menetetty. Käännyin vielä kannoillani takaisin parikin kertaa, palasin takaisin piirtämään. Niin, olen alkanut piirtää ja maalata. Mutta sitten en kuitenkaan kestänyt sitä oloa ja menin oksentamaan. 

Varmasti taustalla oli ahdistus myös torstain punnituksesta. Ahdistaa, että aina siellä se vaaka näyttää niin paljon, koska jostain syystä sabotoin laihdusta aina juuri ennen sitä. Vaikka eihän niin pitäisi ajatella. Pitäisi ajatella onnistumisena se, että on saanut syötyä.

Torstaina söin mahdollisimman vähän töissä, ja silti mielestäni liikaa ja oksensin. Oksensin myös ennen punnitusta terveysasemalla. 

Oon näiden parin vaikean päivän aikana yrittänyt palata niihin kehomeditaatio-harjoituksiin kuuntelemaan kehon tuntemuksia ison tunteen äärellä, mutta se on ollut ihan todella vaikeaa. Tekee mieli vaan sulkea korvat ja silmät ja kaikki aistit. Tulee sellainen tunne, etten pysty kohdata niitä tunteita ja tuntemuksia. Katson vaan tiukasti sitä syömishäiriömeteliä ja tuntuu sekavalta. Tältäkö se aiemmin tuntuikin, kuukausi sitten. Ei oo ihme, että tuntui toivottomalta. On sellainen turvaton olo. 

Tänään en halunnut käydä vaa'alla.

Terapiajuttuja

Olin terapiassa taas eilen. Jo sen käynnin aikana mulla alkaa aina ikään kuin silmät painua kiinni ja sen terapian jälkeen oon aina ihan valtavan uupunut. Miten se ottaakin niin voimille. 

Terapeutti on niin paras. Tykkään hänestä tosi paljon. Tehtiin ihan aluksi sellainen kehomeditaatioharjoitus, jossa keskityttiin tuntemaan/asettamaan tietoisuus aina johonkin kehonosaan ja siitä eteenpäin seuraavaan ja mitä tuntemuksia kehossa tuntuu jne. Tää oli niin rentouttavaa, että olisin voinut nukahtaa siihen paikkaan. 

Juteltiin terapiassa mun miehen masennuksesta ja siitä, miten olin onnellinen mielestäni viime kesänä ja silloin mulla oli kivampi vartalo. Että mulla on ikävä tavallaan sitä tervettä kehoa, joka mulla oli. Ja terapeutti kuunteli ja sitten selitti aika pitkästi siitä, että olisko ehkä mahdollista, että se, että olin onnellisempi silloin verrattuna nykytilanteeseen, ei niinkään liity mun ulkonäköön, vaan mun tunteisiin. Ja muutenkin puhuttiin siitä, että mitä se terveempi keho siis on. Tääkin oli herättelevä kysymys. Että se terveempi keho on muutakin kuin kauniimpi keho (isommat rinnat, terveemmän näköinen keho). Että se on terveempi keho on myös jaksavampi, voimakas ja toimiva keho. 

Terapeutti sanoi, että oon aika vahvasti ehdollistunut siihen, että se, miltä mun keho näyttää, niin tarkoittaa jotain. Tai siis, että jos mulla on huono olla, niin käännyn katsomaan mun kehoa arvostelevasti. Että vaikeat tunteet kääntyy siihen, miten näen kehoni. 

Nyt harjoitellaan kehomeditaatioharjoitusten avulla terapiassa tunnistamaan tunteita ja toisaalta viemään huomio kehossa ulkonäön sijaan kehon tuntemuksiin. Niinku, että kun tulee voimakas vaikea tunne, niin keskittyisin havainnoimaan, millaisen kehollisen reaktion se minussa aiheuttaa: hengitys pinnallistui, varpaat kipristyy, puren hampaita yhteen yms. 

Sain läksyksi tunnepäiväkirjan. Mun pitää siihen kirjata kokemuksia niistä vaikeista tunteista. Siinä on sellainen taulukko, jossa on kohdat "mikä tilanne/mitä tapahtui", "tulkinta/ajatukset tilanteesta", "mikä tunne heräsi", "mitä kehossa tapahtuu", "mikä impulssi/yllyke seuraa". Niihin ei joka kohtaan tarvitse osata kirjoittaa aina kaikkia. Sitä vasta harjoitellaan tunnistamaan koko juttuja. 

Esim tilanne voisi olla vaikka, että töissä työkaveri huomauttaa jostain toiminnasta. Ajatukset/tulkinta siitä on vaikka, että "oisinpa tajunnut tuon ite". Ja tunne, joka heräsi, on "ahdistus, syyllisyys, häpeä". Kehossa tapahtuu hampaiden yhteen puremista, pinnallista hengitystä. Impulssi on, että en syö loppupäivänä/haluan oksentaa/haluan satuttaa itseä. 

Tänään oli tällainen:

Tilanne: lähestyin kotiovea, olin tulossa töistä 

Ajatukset: Millähän tuulella mies on vastassa. En haluaisikaan mennä kotiin. En jaksa olla vahva.

Tunne: Ahdistus, pelko, väsymys 

Mitä kehossa: hampaiden yhteen puremista, vatsan jännittyminen 

Impulssi/yllyke: En syö iltaruokaa 

Ja toinen:

Tilanne: Oltiin suihkussa miehen kanssa ia mies lähti edeltä pois, koska lapset kiukkuili 

Ajatukset: Se ei halunnut olla mun kanssa siinä. Onhan ne ennenkin huutaneet.  

Tunne: suru, pettymys,

Mitä kehossa tapahtuu: pinnallinen hengitys, väsymyksentunne 

Impulssi/yllyke: en osaa sanoa 

Ja vielä 

Tilanne: Olin töissä, kävelin pukuhuoneeseen

Ajatukset: En osaa sanoa 

Tunne: ahdistunut 

Mitä kehossa tapahtuu: lihakset jännittyy 

Impulssi/yllyke: viiltäminen 

Tätä oon nyt huomannut. Että välillä tulee impulssi viiltää (en tee sitä), mutta aika välittömästi unohdan sen, että mikä sen impulssin laukaisi. Se on varmaan niin vaikea tunne, etten saa siitä kiinni. Terapeutti sanoikin, että mitä vaikeampi tunne mulle, niin sitä vaikeampi voi olla tunnistaa siihen liittyviä noita yllä olevia prosesseja. 

Kolme viikkoa oksentamatta

Ravitsemusterapeutti teki mulle ateriasuunnitelman. Pyysin sitä itse, kun sairaanhoitaja usein siitä on puhunut. Ehkä hyötyisin siitä. Käytiin ravitsemusterapiassa läpi mun tän hetkistä syömistä ja siihen liittyviä sääntöjä, päähänpinttymiä ym. Puhuttiin siitä leivästä, kuinka se on mulle aikamoinen mörkö tällä hetkellä. 

Kirjoitan sen ateriasuunnitelman tänne, kunhan ehdin. Se on tehty silleen realistisesti, että saattaisin pystyä siihen ja sain itse sanoa, mitä haluaisin syödä väliapalaksi, jos sellaisen uskaltaisin syödä.

Ja oonkin nyt uskaltanut. Töissä oon syönyt välipalaksi pro feel rahkan ja vähän pähkinöitä. Kuten suunnitelmassa lukee. Aamupalalle mun pitäisi vielä lisätä mehu. Ja opetella syömään se iltapala. Se on kaikkein vaikein kynnys. Oon mielestäni syönyt nyt enemmän tai ainakin useammin. Silti paino laskee. Varmaan vielä siitä norosta kroppa sekaisin.

Tällä hetkellä mun vatsassa on tosi kumma tunne ja mua pelottaa kauheasti, että se oksennustauti alkaa uudestaan. Tytärkin on valittanut mahaansa vähän aamusta asti. Söin kyllä aika mausteista/valkosipulista ruokaa pitkästä aikaa. Mutta on ikävä tunne. Tosi ahdistavaa. Ruokaviraston sivujen mukaan noro antaa noin puolen vuoden immuniteetin sille sairastetulle viruskannalle. Eihän se nyt voi tulla uudelleen. Eihän... 

Mutta tiedättekö mitä, oon ollut kolme viikkoa oksentamatta, siis tahallaan oksentamatta. Tässä välissä oon kerran yrittänyt oksentaa, mutta se ei onnistunut ja jäi sikseen. Mitä pidempään on oksentamatta, sitä helpompi sitä impulssia on myös vastustaa.

52,5

Paino 52,5kg tänä aamuna. 

Kävin ravitsemusterapeutilla tämän viikon alussa ja se oli hyvä käynti. Kerron siitä lisää myöhemmin. 

Lyhytterapia alkoi

Ahh, pääsinkin lyhytterapiaan, toivuin aika nopeasti norosta. Kirjoitin siitä terapiasta puhelimen muistiinpanoihin eilen illalla tekstin ja kopioin sen nyt tähän. Vähän sekavaa selitystä, mutta pointti on, että oli tosi hyvä käynti! 

***

Noniin. Oli tosi antoisa terapiakäynti. Käytiin läpi kuulumisia ja sitä mun kotitehtävää ja sellaista. Sit parasta oli tää: hän kysyi, että mikä on esim.viimeksi ollut mulle vaikea tilanne syömishäiriö-mielessä. Ja kerroin esimerkin eiliseltä illalta, kun teen aina illalla aamupalan valmiiksi jääkaappiin. Kerroin, että otin uudesta ruispalapussista leipää ja aattelin siitä tekeväni sen aamupalaleivän, vaikka siinä onkin kaloreita muutama enemmän kuin ruispuikulassa yms, aattelin, että saan sen silti. Ja sit yhtäkkiä näinkin siinä pöydällä hapankorppupaketin ja muistin, että mähän siis syönkin aina sitä aamupalaksi. Ja vaikka olisin halunnut sen ruisleivän, niin en enää voinutkaan, vaan laitoin sen takaisin pussiin ja tein siitä hapankorpusta sen aamupalan. 

Tätä leipäepisodia alettiin sit heti perkaamaan, että mikä mulla oli siinä se tunne, mitä ajatuksia mulla oli kun otin sen ruisleivän, ja mikä se oli se tunne, että mun pitikin laittaa se ruisleipä pois. Mulle nousi siinä terapiassa tässä tilanteessa  ihan kauhee hiki, ihan fyysinen reaktio tuli siitä, kun piti palata siihen tunteeseen. Mutta tää oli niin tärkee juttu. Kävin siinä läpi sitä, että se oli pelon tunne, mikä siinä tuli, vähän kuin peura ajovaloissa fiilis kun näin sen hapankorppupaketin, että kauhea sentään ku meinasin livetä tästä säännöstä vahingossa. Ja sitten mun piti palata siihen tunteeseen, että no miltä se sitten tuntui, kun laitoin sen ruisleivän pois (ehkä pettymys) ja miltä se tuntui, kun teinkin sen sääntöni mukaan ja otin hapankorppua (ehkä helpotus, turvallisuudentunne). Turvallisuudentunne. Terapeutti sanoi, että se on aika ydintunne. 

Sitten puhui lyhyesti jotain tunteista ja niiden viivästymisestä, mut tää meni vähän ohi multa vielä.   Tarkoitti jotenkin sitä, että vaikka joku tunne tulee, niin siihen ei tarvitse reagoida, sen voi vaan antaa mennä. Että tuollaisessa tilanteessa, voisi antaa vaan sen pelon mennä. 

Ja sitten puhui, että haluaisinko kokeilla mindfulness menetelmiä ja sanoin, että uskonkin niiden auttavan mua. En oo vielä menny kattoo, mutta sain läksyksi mielenterveysseuran nettisivuilta sellaisen kehomeditaatio-jutun, täytyy tarkistaa mikä se oli. Sellainen puolen tunnin juttu. Ja että arjessa yrittäisin altistaa itteäni niille vaikeille tilanteille. Niitä on vähän väliä ja terapian jälkeenkin tänään yritin oikein saada kiinni siitä tunteesta siinä hetkessä, muttei se onnistu oikein. Sen kehon tuntemuksen nyt huomasin, kun hän kysyi miltä kehossa silloin tuntuu, niin sen nyt sain kiinni. Keho jäykistyy, ihan varpaat menee kippuraan. Töistä lähtiessä tänään esim ajattelin, että nyt olisi ehkä hyvä ottaa joku pieni syötävä, etten pyörry matkalle, kun on toi noro tossa takana ja tässä lähiaikoina tuli tosi voimakas verensokerinlasku loppumatkasta kävellen kotiin, että aloin täristä ja nousi kylmä hiki ym. No tän ajatuksen kanssa töistä lähtöä tehdessä kävin meidän ryhmän varastosta hakee yhden pikkukeksin, ajatuksena että siitä saan vähän energiaa. Ni pureskelin sen, mutta sitten tuli kuitenkin, että en mä voikaan, ja kävin sylkemässä sen keksin paperiin. Yritin siinä oikein miettiä hetken sitä, että mikä tunne, mitä kävi, mikä oli se tunne just siinä kohtaa, kun se keksi oli suussa. Mutta se ei oo helppoa siinä hetkessä saada siitä ajatuksesta kiinni. Toki taas jälkikäteen näen, että se jälkimmäinen tunne on se turvallisuus. Että huh, nyt oon turvassa. 

Mutta oli tosi hyvä se terapian harjoitus, kun heti aloin huomata niitä kohtia, joissa se vaikea tunne tulee, vaikken saakaan siitä vielä siinä kohtaa kiinni, tai en saa välttämättä heti altistettua itseä sille tunteelle. 

Ens kerralla myös kokeillaan terapiassa sitä mindfulness-juttua

Tauteja

 Ollaan vatsataudissa koko perhe. Noroa selkeesti. Lapsille erityisesti on ollut raju tauti. Nyt he alkavat vähän toipua torstain oksenteluista. Kumpikaan ei vielä oikein pysy pystyssä. Minä ja mies sairastuttiin viime yönä. Pelkäsin vähän, miten huonoon kuntoon menisin ja siksi tankkasin pari edellistä päivää ruokaa kunnolla. Jospa huomenna saisi syötyä jo jotain. Tänään vain vettä. Väsyttää hirveästi. 

Surettaa, että todennäköisesti maanantain lyhytterapia siirtyy taas. En varmaan ole vielä kunnossa maanantaina.