Eka saikkupäivä

Sydänfilmissä siis näkyi joku lyhyt pq aika. Se oli 104 ms. Luulen, ettei se johdu syömishäiriöstä, vaan voi olla sattumalöydös, siis joku synnynnäinen juttu. Liittyy rytmihäiriöihin. Sitä kontrolloidaan jossain vaiheessa. 

Labroissa elektrolyytit (natrium ja kalium) oli viitearvoissa, mutta siellä alarajalla ja lääkäri sanoi, että olis tärkeää, ettei ne laskisi enää yhtään. Kaliumin viitearvojen alaraja on 3,3 ja mun arvo oli 3,5. Natriumin alaraja taisi olla 137 ja mun arvo 139. 

Tänään oli eka saikkupäivä. Koko viikonlopun söin rennosti, tai en rennosti, olin tosi ahdistunut, mutta söin paremmin. Söin iltapalaakin. Lopulta illalla oksensin kuitenkin pitkästä aikaa. 

Tänään söin ihan yhtä huonosti kuin työarkena. Vielä huonommin kuin viime viikolla. Viime viikolla nimittäin sain syötyä iltapalaakim useana iltana. Ja söin suklaata ja jotain sellaista. Tänään söin aamupalaleivät ja rahkan klo 6 aamulla ja seuraavan kerran illalla 17.30 kaksi tortillaa. Siinä se. Muuten join kahvia ja vettä. 

Päivällä pysähdyin keittiössä ja olin vähän kahden vaiheilla, ottaisinko "lounaaksi" leipää. Mutten sitten uskaltanut kuitenkaan. Pelkään, että syöminen menee oksenteluksi ja siksi on turvallisempaa vain olla syömättä. Kävelin kuitenkin tänään aika paljon, ja verensokerit selvästi laski jossain vaiheessa. Olo kuitenkin helpottui vedellä. Nälkä ei enää tule. 

Palelee vaan kauheasti koko ajan. 

Päässä on niin paljon ajatuksia ja tunteita tästä viikosta. Päällimmäisenä hämmennys, häpeä, syyllisyys, pelko, epävarmuus. Tuntuu niin oudolta olla saikulla, kun en ole kipeä. Hävettää. On vaikea tunnistaa omaa tilannetta. Sairaudentunne ei tule. 

Huomenna lapsi on kanssani kotona, joten ehkä saan syötyä hänen seurassaan. Hän on kipeä pieni ❤️. 

Hoitojuttuja

Hei! Kiitos tosi paljon kommenteista edelliseen tekstiin. Yritin vastata kommentteihin, mutta se ei onnistunut. Sanon siis tässä, että kiitos ❤️. Tosi paljon merkitsee se, että joku tsemppaa ja kannustaa. 

Tiedättekö, ihme kyllä, mutta lähete meni läpi erikoissairaanhoidon puolelle ja pääsen siis syömishäiriötyöryhmän arvioon ja hoitojaksolle, mikä siis varmaan takoittaa eri ammattilaisten tapaamisia. 

Se, mikä on erikoista on, että kukaan ei ole tähän mennessä kysynyt mun painoa. Ei lähettävä lääkäri, jonka kanssa kävin pitkän videopuhelun, eikä nyt statuksen srvioinnin tehnyt lääkäri, joka muuten kysyi ihan kaiken ja tutki minut tosi huolella. Katsoi suun, kuunteli sydämen ja keuhkot ja paineli vatsan ja tunnusteli nilkat ja mittasi verenpaineen ja mitä kaikkea. Tää on ollut mulle myönteinen yllätys. Ettei se paino olekaan se tärkein mittari. 

Kerron myöhemmin, mitä EKG:ssä ja verikokeissa oli. 

Eilen söin ison iltapalan ja silti paino oli laskenut paljon edellisestä. Ehkä turvotutus oli hävinnyt liikunnasta. 

Tänä aamuna paino 54,2kg. BMI 18,54

Kuulumisia

 Valitettavasti ei mene mitenkään erityisen hyvin nyt. Sairaus otti syksyn alusta tulta alleen aika nopeasti. Tulin lukemaan täältä blogista kaikkia lyhytterapian oivalluksia viime keväältä. Yritän ajatella, ettei se työ hukkaan mennyt. Sain hyviä työkaluja, joita yhä käytän. 

Töissä siirryin syksyllä syömään eväitä ja söinkin noin kuukauden. Koko ajan sen kuukauden aikana eväät pieneni ja pieneni ja lopulta syyskuun alussa lopetin syömisen töissä kokonaan. Täysin. Syön kotona aamupalan klo 5-6 aikoihin ja seuraavan kerran taas töiden jälkeen kotona 15-17 aikoihin työvuorosta riippuen. Syömisväli on useimmiten 10,5-12 tuntia. Enää en tunne nälkää. Kunhan saan juoda kahvia päivän aikana 3-4 mukillista, niin pärjään. 

Elokuussa alkoi psykoterapia. Terapeutti on kerta kaikkiaan upea ihminen ja oon tosi onnekas. Hän on tosi taitava työssään ja mun on ollut helppo puhua hänelle. Ja ollaan tehty erilaisia kehollisia harjoituksia ja tieoisen läsnäolon harjoituksia. 

Nyt seuraavaksi mulla on tulossa ensi viikolla lääkäriaika, jossa lääkäri tekee lähetteen erikoissairaanhoidon puolelle syömishäiriötyöryhmään. Siellä on tarjolla ravitsemusterapiaa, psykofyysistä fysioterapiaa ym. 

Haluan laihtua ja haluan myös toipua. Päähänpinttymä siitä hölmöstä 52 kilosta on niin suuri... 

Painoin kesän lopulla n. 58,5kg. Nyt painan 55kg. Suunta on koko ajan alaspäin. Painonlasku etenee samalla tavalla kuin vuosi sitten, hitaasti mutta varmasti. 

Oon aika poikki. 

Kuulumisia

 Hei!

Kirjoitan lyhyitä kuulumisia. 

1. Oon päättänyt parantua

2. Annoin kuukausi sitten vaa'an pois miehen vaatekaappiin ja oon ihan vaan pari kertaa salaa käynyt sen jälkeen va'alla.

3. Oon hyötynyt tosi paljon DKT (dialektinen käyttäytymisterapia) terapiasta. 

4. Terapian alussa tehdään aina kehomeditaatio-harjoitus, jonka viime kerralla äänitin. Sain läksyksi tehdä sitä myös kotona.

5. Oon saanut painoa lisää ja ravitsemustila on selvästi kohentunut. Nyt vasta oikeasti tajuan, miten vähän söin talvella pahimpana aikana. Vaikea käsittää, miten oikein jaksoin. En oikein kai jaksanutkaan. 

6. Aloitan elokuussa Kelan tukeman kuntoutuspsykoterapian. Ensi maanantaina mulla on toka aika psykiatrille ja silloin täytetään yhdessä se Kelan hakemus. Sain palvelusetelin yksityiselle psykiatrille 2x200e. 

7. Oon saanut ihan uskomattoman hyvää hoitoa, apua ja tukea ihan vaan omalta terveysasemalta. Kaikki on olleet ihan mahtavia tyyppejä, lääkärit, hoitajat, psykologi...

8. Pyysin noin kuukausi sitten lääkäriltä, että voisiko punnitukset lopettaa, ja lääkäri suostui siihen. Sen jälkeen mun paraneminen alkoi lähteä paremmin käyntiin. Inhosin syvästi niitä punnituksia ja ne aiheutti turhaa stressiä. 

9. Oon ymmärtänyt, että mulla on tunteiden säätelyn kanssa vaikeuksia ja käytän syömishäiriötä tunteiden peittämiseen/säätelyyn. Ja haen oireilusta sellaista hallinnantunnetta, jota muuten en saa kohdilleen arjessa. 

10. Haluan parantua, haluan tykätä mun kehosta ja haluan olla onnellinen. 

Taaksepäin

Oon ollut taas kipeänä, flunssassa. Lapset sairastuivat ensin, ja sanoin epäilevälle miehelleni, että kyllä minä pärjään kotona. Oon ollut jo lähes kuukauden oksentamatta. Mies lupasi silti jäädä, jos lapset olisi viikonlopun jälkeen vielä kipeitä. Tiistaina sairastuin sitten itse ja jäin kotiin. 

 Tiistai meni vielä ihan hyvin, keskiviikko ei. Leivottiin tiistaina tyttären kanssa haarukkakeksejä, jotka on aiemminkin ollut mulle jonkinlainen trigger. En syönyt niitä tiistaina, mutta keskiviikkona sitten otin kutenkin. Ja se aiheutti sellaisen mustavalkoisen ajatuksen, kuten aiemmin oksentelujen aikana, että peli menetetty. Käännyin vielä kannoillani takaisin parikin kertaa, palasin takaisin piirtämään. Niin, olen alkanut piirtää ja maalata. Mutta sitten en kuitenkaan kestänyt sitä oloa ja menin oksentamaan. 

Varmasti taustalla oli ahdistus myös torstain punnituksesta. Ahdistaa, että aina siellä se vaaka näyttää niin paljon, koska jostain syystä sabotoin laihdusta aina juuri ennen sitä. Vaikka eihän niin pitäisi ajatella. Pitäisi ajatella onnistumisena se, että on saanut syötyä.

Torstaina söin mahdollisimman vähän töissä, ja silti mielestäni liikaa ja oksensin. Oksensin myös ennen punnitusta terveysasemalla. 

Oon näiden parin vaikean päivän aikana yrittänyt palata niihin kehomeditaatio-harjoituksiin kuuntelemaan kehon tuntemuksia ison tunteen äärellä, mutta se on ollut ihan todella vaikeaa. Tekee mieli vaan sulkea korvat ja silmät ja kaikki aistit. Tulee sellainen tunne, etten pysty kohdata niitä tunteita ja tuntemuksia. Katson vaan tiukasti sitä syömishäiriömeteliä ja tuntuu sekavalta. Tältäkö se aiemmin tuntuikin, kuukausi sitten. Ei oo ihme, että tuntui toivottomalta. On sellainen turvaton olo. 

Tänään en halunnut käydä vaa'alla.

Terapiajuttuja

Olin terapiassa taas eilen. Jo sen käynnin aikana mulla alkaa aina ikään kuin silmät painua kiinni ja sen terapian jälkeen oon aina ihan valtavan uupunut. Miten se ottaakin niin voimille. 

Terapeutti on niin paras. Tykkään hänestä tosi paljon. Tehtiin ihan aluksi sellainen kehomeditaatioharjoitus, jossa keskityttiin tuntemaan/asettamaan tietoisuus aina johonkin kehonosaan ja siitä eteenpäin seuraavaan ja mitä tuntemuksia kehossa tuntuu jne. Tää oli niin rentouttavaa, että olisin voinut nukahtaa siihen paikkaan. 

Juteltiin terapiassa mun miehen masennuksesta ja siitä, miten olin onnellinen mielestäni viime kesänä ja silloin mulla oli kivampi vartalo. Että mulla on ikävä tavallaan sitä tervettä kehoa, joka mulla oli. Ja terapeutti kuunteli ja sitten selitti aika pitkästi siitä, että olisko ehkä mahdollista, että se, että olin onnellisempi silloin verrattuna nykytilanteeseen, ei niinkään liity mun ulkonäköön, vaan mun tunteisiin. Ja muutenkin puhuttiin siitä, että mitä se terveempi keho siis on. Tääkin oli herättelevä kysymys. Että se terveempi keho on muutakin kuin kauniimpi keho (isommat rinnat, terveemmän näköinen keho). Että se on terveempi keho on myös jaksavampi, voimakas ja toimiva keho. 

Terapeutti sanoi, että oon aika vahvasti ehdollistunut siihen, että se, miltä mun keho näyttää, niin tarkoittaa jotain. Tai siis, että jos mulla on huono olla, niin käännyn katsomaan mun kehoa arvostelevasti. Että vaikeat tunteet kääntyy siihen, miten näen kehoni. 

Nyt harjoitellaan kehomeditaatioharjoitusten avulla terapiassa tunnistamaan tunteita ja toisaalta viemään huomio kehossa ulkonäön sijaan kehon tuntemuksiin. Niinku, että kun tulee voimakas vaikea tunne, niin keskittyisin havainnoimaan, millaisen kehollisen reaktion se minussa aiheuttaa: hengitys pinnallistui, varpaat kipristyy, puren hampaita yhteen yms. 

Sain läksyksi tunnepäiväkirjan. Mun pitää siihen kirjata kokemuksia niistä vaikeista tunteista. Siinä on sellainen taulukko, jossa on kohdat "mikä tilanne/mitä tapahtui", "tulkinta/ajatukset tilanteesta", "mikä tunne heräsi", "mitä kehossa tapahtuu", "mikä impulssi/yllyke seuraa". Niihin ei joka kohtaan tarvitse osata kirjoittaa aina kaikkia. Sitä vasta harjoitellaan tunnistamaan koko juttuja. 

Esim tilanne voisi olla vaikka, että töissä työkaveri huomauttaa jostain toiminnasta. Ajatukset/tulkinta siitä on vaikka, että "oisinpa tajunnut tuon ite". Ja tunne, joka heräsi, on "ahdistus, syyllisyys, häpeä". Kehossa tapahtuu hampaiden yhteen puremista, pinnallista hengitystä. Impulssi on, että en syö loppupäivänä/haluan oksentaa/haluan satuttaa itseä. 

Tänään oli tällainen:

Tilanne: lähestyin kotiovea, olin tulossa töistä 

Ajatukset: Millähän tuulella mies on vastassa. En haluaisikaan mennä kotiin. En jaksa olla vahva.

Tunne: Ahdistus, pelko, väsymys 

Mitä kehossa: hampaiden yhteen puremista, vatsan jännittyminen 

Impulssi/yllyke: En syö iltaruokaa 

Ja toinen:

Tilanne: Oltiin suihkussa miehen kanssa ia mies lähti edeltä pois, koska lapset kiukkuili 

Ajatukset: Se ei halunnut olla mun kanssa siinä. Onhan ne ennenkin huutaneet.  

Tunne: suru, pettymys,

Mitä kehossa tapahtuu: pinnallinen hengitys, väsymyksentunne 

Impulssi/yllyke: en osaa sanoa 

Ja vielä 

Tilanne: Olin töissä, kävelin pukuhuoneeseen

Ajatukset: En osaa sanoa 

Tunne: ahdistunut 

Mitä kehossa tapahtuu: lihakset jännittyy 

Impulssi/yllyke: viiltäminen 

Tätä oon nyt huomannut. Että välillä tulee impulssi viiltää (en tee sitä), mutta aika välittömästi unohdan sen, että mikä sen impulssin laukaisi. Se on varmaan niin vaikea tunne, etten saa siitä kiinni. Terapeutti sanoikin, että mitä vaikeampi tunne mulle, niin sitä vaikeampi voi olla tunnistaa siihen liittyviä noita yllä olevia prosesseja. 

Kolme viikkoa oksentamatta

Ravitsemusterapeutti teki mulle ateriasuunnitelman. Pyysin sitä itse, kun sairaanhoitaja usein siitä on puhunut. Ehkä hyötyisin siitä. Käytiin ravitsemusterapiassa läpi mun tän hetkistä syömistä ja siihen liittyviä sääntöjä, päähänpinttymiä ym. Puhuttiin siitä leivästä, kuinka se on mulle aikamoinen mörkö tällä hetkellä. 

Kirjoitan sen ateriasuunnitelman tänne, kunhan ehdin. Se on tehty silleen realistisesti, että saattaisin pystyä siihen ja sain itse sanoa, mitä haluaisin syödä väliapalaksi, jos sellaisen uskaltaisin syödä.

Ja oonkin nyt uskaltanut. Töissä oon syönyt välipalaksi pro feel rahkan ja vähän pähkinöitä. Kuten suunnitelmassa lukee. Aamupalalle mun pitäisi vielä lisätä mehu. Ja opetella syömään se iltapala. Se on kaikkein vaikein kynnys. Oon mielestäni syönyt nyt enemmän tai ainakin useammin. Silti paino laskee. Varmaan vielä siitä norosta kroppa sekaisin.

Tällä hetkellä mun vatsassa on tosi kumma tunne ja mua pelottaa kauheasti, että se oksennustauti alkaa uudestaan. Tytärkin on valittanut mahaansa vähän aamusta asti. Söin kyllä aika mausteista/valkosipulista ruokaa pitkästä aikaa. Mutta on ikävä tunne. Tosi ahdistavaa. Ruokaviraston sivujen mukaan noro antaa noin puolen vuoden immuniteetin sille sairastetulle viruskannalle. Eihän se nyt voi tulla uudelleen. Eihän... 

Mutta tiedättekö mitä, oon ollut kolme viikkoa oksentamatta, siis tahallaan oksentamatta. Tässä välissä oon kerran yrittänyt oksentaa, mutta se ei onnistunut ja jäi sikseen. Mitä pidempään on oksentamatta, sitä helpompi sitä impulssia on myös vastustaa.